keskiviikko 25. elokuuta 2010

Mielipiteeni blogilla tienaamisesta

Sain lopullisen sysäyksen tämän artikkelin kirjoittamiseen eilen, kun Kohti taloudellista riippumattomuutta-blogin pitäjä julkisti tavan saada tietää hänen satelliittisijoituksensa. Sijoitukset saa tietoonsa lähettämällä maksullisen tekstiviestin tiettyyn numeroon. Itse en suuremmin asiaan reagoinut, mutta kirjoitus sai melko kärkkäitä kommentteja. Joidenkin mielestä tällainen ei ollenkaan sovi KTR-blogiin, ja sanoivat sen hyvin selkeästi. Valitettavasti tämä on johtanut siihen, että KTR-blogi jää tauolle.

Tietyistä kommenteista paistoi hyvin selkeästi läpi, että blogilla tienaaminen ei ole hyväksyttävää. Kuulemma koko blogista oli tullut pelkää taloudellisen hyödyn tavoittelua. Mielestäni näin ei KTR-blogin kohdalla todellakaan ole, ja uskonkin, että uudistuksen vastustaminen johtuu periaatteellisista syistä. Blogilla tienaaminen on siis selkeästi joidenkin mielestä väärin.

Itse en tätä ymmärrä ollenkaan. Miksi ei blogin pitäjä saisi hakea siitä tuloja? Eivät blogissa olevat mainokset tai maksulliset palvelut ole keneltäkään pois. Mitään tuotteita ei ole pakko ostaa, ja mainoksetkaan tuskin paljoa häiritsevät (jos ne on järkevästi sijoiteltu). Se, että kirjoittaja tienaa blogillaan, ei maksa sinulle henkilökohtaisesti yhtään mitään. Lisäksi motivaatio kirjoittamiseen on todennäköisesti korkeampi, jos siitä saa muutakin kuin hikeä näppäimistölle. Voin ymmärtää närkästyksen, jos jostain blogista tulee pelkkä (omien tai muiden) tuotteiden mainosikkuna, mutta toisaalta tällaista blogia ei tietenkään ole pakko lukea. Tällaisella blogilla tuskin lukijoita riittää pitkään muutenkaan. Niin kauan kun ydinmateriaali on kunnossa, saa minusta blogissa vapaasti olla esillä mainoksia ja tuotteita.

Olen itse, kuten todella moni muu, tottunut siihen, että netissä lähes kaikki on ilmaista. En kuitenkaan valita, jos joku haluaa rahaa tuotteestaan tai palvelustaan. Siihen heillä on täysi oikeus, ja minun ei ole pakko käyttää mitään palvelua, jota en halua. Mainosten lisääminen ja omien tuotteiden myyminen ei mitenkään vähennä blogin riippumattomuutta. Vielä vähemmän se on sinulta pois. Lopetetaan siis turha valittaminen!

Oletko samaa mieltä? Täysin eri mieltä? Kirjoita kommenttiin oma mielipiteesi! Voit myös antaa palautetta (haukkuja, kiitosta) sähköpostitse osoitteeseen passiivinensijoittaja@gmail.com.

9 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä! Hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Komppaan myös täältä! Itselleni KTR-blogi oli ja on yhä suuri inspiraatio ja on saanut itseni ajattelemaan raha-asioita aivan uudelta kantilta. Eiköhän KTR palaa, kun huomaa kuinka positiivista palautetta suurimmaksi osaksi täältä tulee.

    Myös todella raukkamaista, että kritiikki tuli henkilöiltä, joiden identiteetti oli piilossa. Kehua saa nimettömänä, mutta jos jotakin kritisoitavaa on niin siitä pitäisi sanoa omalla nimellä. Ei mielenosoituksissakaan saa lain mukaan olla kasvot peitettynä!!!

    VastaaPoista
  3. Niin kai se menee, että etenkin anonyymisti on huomattavasti helpompi haukkua kuin kehua. Toisaalta asian voi kääntää niinkin, että jos joku inhoaa ja haukkuu blogiasi, on todennäköistä, että moni pitää siitä!

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun otit asian puheeksi! Ajattelin ensin kommentoida tästä aiheesta KTRn blogiin, mutta tämä kirjoitus lienee sopivampi paikka tälle keskustelulle.

    Olen asiaa pohtinut aikaisemminkin. Ramit Sethi on kohdannut vastaavia ongelmia omassa blogissaan mitä olen esimerkiksi Earn1k kurssin julkaisua seurannut. Jotenkin blogi käsitetään erilaiseksi mediaksi kuin esimerkiksi lehdet tai kirjat – vaikka monet blogit nykyään kääntyvät suoraan kirjoiksi.

    KTRn blogi on laadultaan ollut huipputasoa. Monet artikkelit ovat yllättävänkin syvällisiä ja varmasti vaatineet aikaa tutkia ja kirjoittaa. Jos samaa laatua olisi tarjottu ihmisille kirjana, siitä olisi maksettu mukisematta.

    Luulen että ihmisiä hämää jotenkin netin ilmaisuus. Uskon että minimaalisen pieni osa ihmisistä kirjoittaa blogiaan ensisijaisena tarkoituksena ilahduttaa muita ilmaisella ja ehkä jopa laadukkaalla tarjonnalla. Taustalla on aina jokin itsekäs motiivi. Itselläni se on esimerkiksi ytimekkään kirjoittamisen opetteleminen sekä tutustuminen erilaisiin Web 2.0 tekniikoihin. Lisäksi siitä on ollut yllättävää hyötyä töitä hakiessa. Jos omista kirjoituksistani on iloa muille niin se on tietysti positiivista plussaa.

    Tosiasia on kuitenkin se että blogilla itsessään tuskin meistä kukaan rahallisesti rikastuu kuten jo tuolla KTRn blogissa ehdittiin kommentoida. Sen sijaan ”The Long Tail” kirjaa lainatakseni blogin tärkein anti voi olla sen tuoma maine tai tunnettavuus kirjoittajalle. Mainetta voi käyttää hyödykseen ja sillä voi saada (lisää) töitä, lisää kuuntelijoita, sopimuksen kirjan kirjoittamisesta, mielenkiintoisia tarjouksia/tilaisuuksia, jne.

    Tästä hyvänä esimerkkinä on Jari Parantainen ”Pölli tästä”, ”Sissimarkkinointi” ja ”Gurumarkkinointi”-blogeineen. Tai esimerkiksi Ramit Sethin tapaan luotuasi sopivan yleisön voit kehittää heille sopivia oheispalveluja.

    Loppujen lopuksi teit niin tai näin niin aina löytyy joku joka siitä vetää herneen nenään. On turha yrittää miellyttää kaikkia joten parempi keskittyä tekemään asioita oman näkemyksensä mukaan.

    (ps. Sori pitkästä kommentista, oli mielenkiintoinen aihe kommentoida =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Hanno, sen pituus ei haittaa yhtään!

    On totta, että useimmilla kirjoittajilla on muitakin motiiveja kun muiden auttaminen. Itse kirjoitan suurelta osin siksi, että se pakottaa minua tutkimaan uusia asioita sijoitusmaailmassa. Opin itse uutta lähes joka kerta, kun olen kirjoittamassa artikkelia. En toki pane vastaan, jos blogin avulla pystyn joskus tienaamaan jollakin tavalla.

    Internet on vielä nuori media, mutta ehkä sekin jossain vaiheessa saa sellaisen aseman, että sisällöstä ollaan valmiita maksamaan. Hinta, jota erinomaisesta materiaalista pyydetään, on harvoin korkea.

    VastaaPoista
  6. Minulle ainakaan KTR-blogin kritisoiminen ei johtunut siitä, että hän tienaisi joitain kymppejä tai satasia kuussa kirjoituksillaan. Minua häiritsi enemmän se, että blogin suunta on muuttunut selvästi enemmän henkilökohtaisen hyödyn tavoitteluun, tuo tekstarijuttu oli vain viimeisin pisara koko hommaan.

    Blogilla saa tienata, ja minua ei mainokset tai affittelut haittaa, jos sisältö on muuten asiallista ja hyödyllistä (Saituri, Tarkka Markka). KTR-blogi muuttui passiivisen sijoittamisen kannattajasta osakepoiminnan, erilaisten markkinoiden analyysijärjestelmien ja kirjoittajan egon pumppauksen kehdoksi. Se muutos ei miellyttänyt minua.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. KTR-blogi muuttui passiivisen sijoittamisen kannattajasta osakepoiminnan, erilaisten markkinoiden analyysijärjestelmien ja kirjoittajan egon pumppauksen kehdoksi. Se muutos ei miellyttänyt minua.

    Olisi suoranaista typeryyttä lukkiutua johonkin tiettyn sijoitustapaan. Passiivinen indeksisijoittaminen kun ei takaa välttämättä yhtään mitään. Kyse on enemmänkin siitä osuuko oma sijoitusaika oikeaan kohtaan ja minkä indeksin valitsee.

    Harha keskimääräisestä 10%:n tuotosta

    VastaaPoista
  9. Niin, KTR-blogi kertoi tietyistä järjestelmistä, joiden avulla valita osakkeita. Onhan tämä tavallaan osakepoimintaa, mutta kutsuisin sitä kuitenkin passiiviseksi sijoittamiseksi, sillä osakkeet valitaan tarkasti jonkin menetelmän avulla. Kyllähän indeksinkin osakkeet ovat jollain tavalla poimittuja, ja yhtiöt, jotka indeksi sisältää, vaihtuvat aika ajoin.

    En itse havainnut, että KTR-blogi olisi ruvennut haukkumaan passiivista sijoittamista; lähinnä blogi esitteli vaihtoehtoja sille. Kirjoittajan salkkukin pysyi pääosin indeksirahastoissa.

    VastaaPoista