maanantai 6. syyskuuta 2010

Toivo pörssiromahdusta!

Viime aikoina on ollut mediassa kirjoituksia mahdollisesta kaksoistaantumasta. Yhdysvaltain hidastuva talouskasvu uhkaa myös euroalueen taloutta. Toisaalta EKP:n johtaja ei usko, että kaksoistaantuma on todennäköinen. Kävi sitten miten tahansa, on selvää, että kaikki tällaiset uutiset vaikuttavat pörssikursseihin. On luonnollista toivoa, että osakekurssit eivät laske, sillä kurssien laskiessa laskee myös sijoitusvarallisuus. Jos olet kohta myymässä sijoituksiasi, on toki hyvä, että niiden arvo ei laske. Toisaalta, jos et aio lunastaa sijoituksiasi pitkään aikaan, ei välttämättä kannata toivoa kurssinousua juuri nyt.

Hahmotetaan asiaa vertailemalla kahta eri skenaariota: Ensimmäisessä skenaariossa kurssit nousevat ensiksi kahdeksan vuoden ajan 10 % vuodessa, jonka jälkeen ne laskevat kahdeksan vuoden ajan 9,0909... % vuodessa. Täten kuudentoista vuoden jälkeen sijoituksen arvo on sama kuin nyt. Toisessa skenaariossa kurssit laskevat ensin 9,0909... % vuodessa 8 vuoden ajan, ja nousevat sitten 10 % vuodessa 8 vuoden ajan. Sijoituksen arvo on myös tässä skenaariossa sama 16 vuoden päästä kuin se on nyt. Molemmissa skenaarioissa sijoitetaan 1 000 vuodessa. Kumpi skenaario on sijoittajalle parempi?



Ensimmäisessä skenaariossa, missä kurssit nousevat ensin, on varallisuus 16 vuoden päästä 12 203,35 €. Mukava summa. Toisessa skenaariossa, missä kurssit laskevat ensin, on varallisuus puolestaan 16 vuoden päästä peräti 25 015,37 €, siis yli kaksinkertainen verrattuna ensimmäiseen skenaarioon! Tarkastelemalla asiaa lähemmin, on selvää, että toisen skenaarion on pakko olla parempi, sillä tällöin osakkeita saa ostettua paljon halvemmalla, ja täten enemmän, kuin ensimmäisessä skenaariossa.

Tämä esimerkki on tietenkin hyvin pelkistetty, mutta periaate on selvä. Jos sijoitushorisonttisi on pitkä, sinun ei välttämättä kannata toivoa osakekurssien nousua. Mikäli oletus on, että hyviä ja huonoja kurssivuosia tulee suunnilleen yhtä paljon, on paljon parempi, että huonot vuodet ovat ennen hyviä vuosia. Tiivistettynä: Toivo pörssiromahdusta!

4 kommenttia:

  1. Juuri näin. Viime vuoden alussa tilanne oli pitkäaikaiselle sijoittajalle loistava ostojen paikka, eikä yhtä hyvää tule ihan heti. Toki pienemmätkin kuopat kannattaa yrittää hyödyntää jatkossa.

    Toisaalta jos oletetaan, että erityisen hyvää tietoa markkinaliikkeistä ei yksittäisellä sijoittajalla ole, niin ehkä tasainen kerran-kuussa-saman-verran -tyyli toiminee ihan hyvin.

    VastaaPoista
  2. En minä usko mitenkään tietäväni, mihin suuntaan markkinat ovat menossa. Siksi sijoitankin tasaisesti kerran kuussa, kuten moni muukin. Artikkelin tarkoituksena oli vain nostaa esille se tosiasia, että osakkeiden arvon laskemista on turha pelätä. Se on usein jopa hyväksi pitkällä tähtäimellä.

    VastaaPoista
  3. Toisaalta, viime vuoden alussa pystyi aika hyvin päättelemään, että osakkeet ovat halventuneet merkittävästi. Tämä oli varma tieto joka oli kaikkien käytettävissä. Pitkäaikainen (voittoja maksimoiva) sijoittaja tietysti tällöin lisää kuukausittaisia sijoituksiaan jos mahdollista - eikö niin?

    VastaaPoista
  4. On toki totta, että osakkeita sai halvalla viime vuonna, ja silloin toki kannattaa lisätä ostoja jos mahdollista.

    Toisaalta, pitkäaikainen sijoittaja sijoittaa aina maksimaalisen määrän kuussa, koska markkinoiden liikkeitä ei juurikaan voi ennakoida, ja jos pitää rahaa käteisenä, on riski, että jää kurssinoususta paitsi. Jos osakkeet ovat halvat, kannattaisi siis periaatteessa lisätä kuukausisijoitusta. Vielä kannattavampaa on sijoittaa maksimimäärä koko ajan.

    VastaaPoista