tiistai 20. heinäkuuta 2010

Tavoite 1: 100000 € 35-vuotiaana

Säästämistavoitteet ovat itselleni tärkeitä motivaation ylläpitämiseksi. Lopulliseen tavoitteseen, taloudelliseen riippumattomuuteen, pääseminen kestää kuitenkin sen verran kauan, että välitavoitteet ovat tarpeellisia. Mietin sopivan haastavaa tavoitetta, ja päädyin tavoittelemaan kuusinumeroista osakesalkkua ennen 35. ikävuotta.

Oletukseni ovat seuraavat: Koska salkustani 10-15% muodostuu korkosijoituksista, ei ole realistista laskea kovin suuren tuoton varaan. Täten oletan salkkuni vuosituotoksi 7%. Opiskeluaikanani säästäminen ei tule olemaan helppoa, mutta tavoitteenani on sijoittaa 150 euroa joka kuukausi valmistumiseeni asti, eli reilun kahden vuoden ajan (vuoden 2012 loppuun saakka). Tämän jälkeen oletan saavani melko hyväpalkkaisen työn, ja sijoitussummani nousee kuukausittain 600 euroon. Lopputulos saattaisi olla seuraavanlainen:



Olen laskenut summan kasvavan korkoa joka kuukausi, ja olettanut lisäsijoituksen tulevan aina kuun lopussa. Tammikuun sijoitus kasvaa siten korkoa vasta helmikuussa. Suunnitelman mukaan olisin lähellä sataa tuhatta euroa jo 34-vuotiaana, ja 35-vuotiaana tavoite olisi jo reilusti ylittynyt. Mielestäni on kuitenkin parempi suunnitella tavoitteen ylitys; täten saatan päästä tavoitteeseeni vaikka en pystyisi jonain kuukautena sijoittamaan suunnitelman mukaan.

Tämä suunnitelma on kaikesta huolimatta vain välietappi. En aio vähentää osakepainoa 35. ikävuoden lähestyessä vain varmistaakseni tavoitteen täyttymisen. On toki hyvin mahdollista, että en pysty tavoitetta saavuttamaan osakemarkkinoiden tilasta johtuen, mutta tätä on turha murehtia, sillä en pysty asiaan kuitenkaan itse vaikuttamaan. Jos pystyn seuraamaan suunnitelmaa kuukausisijoitusten osalta, voin hyvin katsoa onnistuneeni vaikka en sataan tuhanteen euroon pääsisikään.

Vuoden loppuun mennessä salkkuni arvo pitäisi siis olla reilut 7100 euroa. Tähän pääsen melko varmasti, sillä pystyn kesätöiden ansiosta sijoittamaan vielä muutaman kuukauden huomattavasti suuremman summan kuin 150 euroa. Katsotaan miten käy!

5 kommenttia:

  1. Näyttää ihan hyvältä suunnitelmalta. Ei muuta kuin tsemppiä urakkaan!

    VastaaPoista
  2. Näissä suunnitelmissa kannattaa ottaa huomioon myös elämä. 35-vuotiaana moni on:

    - mennyt naimisiin
    - hankkinut lapsia
    - ostanut asunnon
    - ostanut auton
    - remontoinut asuntoa
    - huoltanut autoa
    - maksanut ym. velkoja sekä lapsista aiheutuvia kuluja.

    En tahdo yllä olevilla lannistaa ja voihan olla etteivät ne edes kuulu suunnitelmiisi mikä on aivan ok. Tahdon vain sanoa, että 600e säästö joka kuukausi voi osoittautua yllättävän haastavaksi ja joskus voi joutua jopa kajoamaan pääomiin esim. asuntoa ostaessa.

    VastaaPoista
  3. Olet täysin oikeassa. Saattaa hyvin olla että prioriteettini muuttuvat vanhetessani, ja säästäminen ei olekaan etusijalla. Ei siinä mitään, elämässä on muutakin kuin rahaa.

    Ideanani on kuitenkin aloittaa säästäminen nuorena, ja todellakin elää kuin säästämäni rahat eivät olisi koskaan ollutkaan käytössäni. Tarkoituksena on siis että 600 euroa menee suoraan sijoituksiin enkä edes ajattele että pystyisin ne muulla tavalla käyttämään. Jäljelle jäännellä rahalla elän sitten niin hyvin kuin pystyn. Jos joskus esim. haluan ostaa asunnon, tarkoituksena on säästää siihen pääoma erikseen eikä kajota osakesijoituksien pääomaan. Sama asia auton kanssa, tosin aion kyllä miettiä tarkkaan kannattaako autoa pitää ollenkaan.

    Kaikki on lopulta kiinni prioriteeteistä. Juuri nyt panostan säästämiseen, vanhempana ehkä johonkin muuhun? Uskon kuitenkin, että kunhan vain pystyn tekemään säästämisestä rutiinin, en siitä hevillä luovu.

    VastaaPoista
  4. On totta, että 3x-4x on ns. elämän ruuhkavuodet. Toisaalta säästeliäästi eläminen auttaa kummasti. Lisäksi vuosien mittaan voi löytyä pienimuotoista sivuhommaa, joka pitää säästötavoitteen tavoiteltuna. Itse en ole koskaan vielä ostanut isommassa määrin sijoitetuilla rahoilla mitään (olen 35), taloa olen ostamassa lainarahalla (passiivinen raha tuottaa enemmän osakkeissa). On lisäksi mukava fiilis, kun on ikäänkuin etukäteen säästänyt rahat potentiaalisia ongelmia varten.

    Muista kuitenkin, että että älä pidä tavoitetta liian ehdottomana. Minulla oli nuorempana muka aina liian kiire, eikä tullut matkailtua ja hankittua sivistystä sen kautta.

    VastaaPoista
  5. DO YOU NEED A LOAN? patialalegitimate515@gmail.com We give out loans with an affordable interest rate
    of 2% Captain One provide Excellent and Professional Financial Services and we are known and genuine
    money lenders across the globe Our services include the following:
    *Student Loans
    Truck Loan
    Personal Loan
    Debt consolidation loan
    Car Loans
    Business Loan
    Student Loan
    Mortgage Loan
    Refinancing Loan
    Home Loan
    Improvement loan
    Construction Loan
    Looking forward to receive your reply and I will advise you on how to get the fund to your bank account
    and interest rate will also be discuss before both parties will sign the Loan Contract
    Agreement.contact us no matter your location no collateral for more information on how to get started:
    (Whats App) number: +919394133968 patialalegitimate515@gmail.com Mr Jeffery

    VastaaPoista